Kenen kanssa voisin suruni jakaa?

Kuka lohduttaisi minua pelätessäni?

kuka haluaisi minua halata?

Yksinäisyyteni kahleeseen olen sidottu

vain metsä tuntuu ymmärtävän

kivet kuuntelevan

Yksinäisyyttäni pimeässä itken:

en halua kuolla yksin!

 

Päivä illaksi kääntynyt

lapseni nukkuu

kukat sulkeneet terälehtensä

metsän peikot nukkuvat

puiden varjot vahvistuneet

 vanha mies kumartuu kehdon ylle

hiljaa lapseni  uinuu pois

äänettömät askeleet huoneessa

itken kaipuutani kuulle ja sen valoon jään...

 

 

Veri tahrasi sinut

Muistoksi jäi vain punainen juova,

Sinä olit niin lähellä

Osa minua

Minutkin on tahrattu ja

minussa asuu suuri suru

Eikä se muuta pois

 

 

 

Sateen jäljiltä maa on kylmä,

ilma on kylmä,

ihmiset paenneet sisätiloihin,

maahan syösty kukkani mun

unohdettuna makaa

kukaan ei sitä enää poimi

Tuhannet valot ovat sammuneet yöksi, tähtiä kunnioittaen

Jumalat voivat jatkaa leikkejään luomalla

Tuntemattomuudesta  varjoja